29/03/2024

Hyvää Uutta Vuotta / Happy New Year

Käsittämättömän nopeasti tämäkin vuosi on mennyt. Nyt opettelemme kirjoittamaan uuden 2024. Oikein hyvää uutta vuotta 2024 kaikille! Iloitse, hymyile, rentoudu! Tee tulevasta hyvä vuosi! Sitä …

Mietteitä uimahallista. Thoughts about the swimming hall.

Sastamalaan ollaan rakentamassa uimahallia. En ota tällä kirjoituksella kantaa uimahallin puolesta tai sitä vastaan. Olen vaihtanut mielipidettäni edestakaisin, joten se ei ole tässä olennaista. Mietin …

Ulkopuolinen pakko

Hei pitkästä aikaa, lukijani. Niin pitkään olen suunnitellut ja suunnitellut, että pitää taas alkaa kirjoittamaan tänne blogiin. Minulla on monta aihettakin valmiina mielessäni. Mutta aina …

Kesäaikaan siirtyminen. Turning into summer time.

Viime yönä siirsimme kelloja tunnilla eteenpäin. Minä en kannata tätä pelleilyä kellojen kanssa, mutta hyväksyn sen, koska en muutakaan voi. Nyt ilta on valoisampi ja …

Mitä haluaisit kuulla? What would you like to hear?

Kesä on parasta aikaa moneen, mutta ei välttämättä blogin pitämiseen. Päivällä on kaikenlaista – ja uidakin pitää. Illalla on sama tilanne. Lisäksi on helle. Hiki …

Kirjajulkkarit kirjastossa. Book release in the library.

Kirjasto on mainio paikka pitää uuden kirjan julkistustilaisuus. Ensinnäkin moni kirjasto (siis kunta) pitää kirjanjulkistusta kulttuuritapahtumana ja tilan vuokra on tästä syystä ilmainen. Toisaalta kirjaston …

Ensimmäinen kirjani

Minun piti edetä järjestyksessä. Mutta en voi, koska kirjani on jo painossa ja tätä tahtia ehdin kertomaan siitä vasta kun se on jo ilmestynyt. Kerron …

Kohti uutta

Pitkään on taas aikaa kulunut. Tämä Koronan ja sotien aikakausi syö ihmistä niin, että on jäänyt kirjoittamattakin. Nyt pitää ryhdistäytyä ja kirjoittaa taajempaan. Sen teenkin, …

Hyvää Uutta Vuotta 2022, Happy New Year 2022

Uuden vuoden kynnyksellä sitä on aina niin täynnä odotusta, mietiskelyä ja hämmennystäkin. Olisipa tuleva vuosi täynnä terveyttä ja onnea! Niitä toivon sinullekin, lukijani. Happy New …