Koronan tahdissa

Tuntuu kummalta, että jokin niin pieni, että sitä ei voi edes nähdä, pyörittää koko maailmaa. Onhan sitä ennenkin sanottu, että markkinavoimat ohjailevat maailmaa ja niidenkin näkeminen voi olla vaikeaa, mutta niistä voi sentään muodostaa jonkinlaisen käsityksen. Korona-viruksesta ei tunnu voitavan muodostaa edes yhtä yhtenäistä käsitystä. Esimerkiksi viimeisen viikon aikana julkisuudessa kuullut asiantuntijat tuntuvat olevan yhtä monta mieltä kuin on puhujaakin.

Jonkun mielestä lapset eivät toimi aktiivisina tartuttajina eikä heihin tartu helposti, joten koulut voidaan avata. Toisen mielestä asia on juuri päinvastoin. En tiedä, mikä on oikein. Mutta tuntuu siltä, että nyt ei enää puhutakaan siitä, miten tuo pieni näkymätön ihmeotus toimii, vaan nyt pandemian asemasta mietitäänkin markkinavoimia, kansantaloutta, talouskehitystä ja kilpailukykyä. Tuntuisi olevan paljon reilumpaa jos puhuttaisiin asioista niiden oikeilla nimillä eikä esitettäisi, että kyse on siitä, pitääkö lasten päästä kouluun vai ei.

Korona on vakava asia. Mutta se ei saa olla niin vakava asia, että se täyttää kaiken. Koska olen päättänyt lähestyä maailmaa hyvien asioiden kautta, teen niin nytkin. Kiinasta on tullut monenlaista uutuutta vuosituhansien varrella. Mahtaisiko olla jo silkkitien aikaisia oivalluksia tai paljon vanhempia oivalluksia sekin, kuinka puutarhanhoidolla saavuttaa ikuisen onnen. Tämä pakkodownshiftaus tuo nykyaikaankin kasvien kanssa touhuilemisen uudestaan muotiin. Toki lähiruuan kasvattaminen on ollut muodissa jo ennenkin. Kaupunkiympäristössä lavakauluskasvatuksesta on tullut arkea, parvekkeet ja terassit on varustettu vihreällä kasvulla. Monien taloyhtiöiden katolla on kasvatuslaatikoita tai isompiakin viljelymuotoja. Esimerkiksi Tamperetalon katolla on kasvihuone lähiruuan kasvatukseen. Osa rakennettavista asunnoista mainostaa, kuinka paljon viherrakentamista heillä on taloyhtiöön pystytty sijoittamaan. Puhumattakaan omakotitaloasumisen mahdollisuuksista!

Moneen pihaan on noussut kasvihuone tai vanha kasvihuone on kunnostettu taas käyttöön. Muutamassa vuodessa tomaattilajikkeiden määrä on kasvanut sellaisiin mittoihin, että eipä taida kenelläkään voida kasvaa kaikkia lajeja. Kasvihuoneessa voi koittaa kasvattaa myös perinteisten tomaattien ja kurkkujen lisäksi vaikka maissia tai vesimelonia. Viinirypäleistä on monia lajikkeita, jotka menestyvät Suomessakin.

On sitten kyseessä perinteinen kurkku tai jotakin eksoottisempaa, ei mikään maistu paremmalta kuin itse kasvatettu.

Meidän on mahdollista, ainakin välillä, ainakin hetkeksi, unohtaa tuo viruksen peijooni ja toimia puutarhureina. En nyt tarkoita ammattimaista toimintaa enkä tarkoita, että jokaisen pitäisi laittaa kasvihuone. Kasvun voi nähdä ja kokea vaikka kukkaruukussa. Mutta tarkoitan sitä, että itsensä voi haastaa johonkin uuteen. Jos jokainen yrtti saa mieluummin kiukustumaan kuin rentoutumaan, ei ole pakko ryhtyä ryytimaan pitäjäksi. Jos riippumatto houkuttaa enemmän, on se ihan sallittua. Ei siis anneta Koronan kukistaa meitä vaan kehitellään jotakin vaihtelua arkeen.

Bingo on vanha peli, varmaan vanhempi kuin useimmat meistä. Koulu on upealla tavalla ottanut bingon uusiokäyttöön. Kyse ei ole mistään jargonibingosta, josta vitsailtiin, että palaverissa saisi etsiä, kuinka moni termi tulisi esiin. (Olihan sillä pahempiakin nimiä, mutta unohdetaan ne.) Kyse on tällä kertaa seiskaluokkalaisten kotitalousbingosta, jossa kotitaloustehtävistä on laadittu bingoalusta. Siitä sitten oman valinnan mukaan voi soittaa isovanhemmalle, siivota eteisen, leipoa pullaa, tyhjentää astianpesukoneen, pestä ikkunan, kirjoittaa kirjeen. Mitä nyt kukin opettaja onkaan oppilailleen keksinyt. Oiva kannustuskeino!

Pitäisikö tehdä itsellekin bingoalusta, johon olisi kasattuna kaikki ne rästityöt, joita aina lykkää edellään kuin kivirekeä? Jospa ne hommat hoituisivat tuosta vaan kun saisi ilmoitustaululta ruksia tehtyjä asioita pois ja aina bingorivin saatuaan saisi antaa itselleen jonkin palkinnon. Sellaisia palkintoja voisivat olla hetki kirjan parissa, päiväunet riippumatossa, kuppi kahvia tms. Tai ketä minä huijaan: ainakin minulla pitäisi olla oikein ISO mukillinen kahvia, mahdollisesti kaksikin.

Tässä on päivittäinen paheeni. Huom. Kuva ei ole tarjoiluehdotus. 🙂

Tällä viikolla se sitten kerrotaan julkisuuteen, miten näitä eristystoimia aloitetaan purkamaan. Useimmilla meistä on vankka mielipide, mitä pitäisi tapahtua. Mutta vaikka se oma toive ei toteutuisi, jatketaan silti päivittäistä elämäämme Koronan varjossa. Jonakin päivänä tämä kaikki on ohi. Toivottavasti silloin olemme hippusen viisaampia. Matkalla siihen päivään kannattaa esimerkiksi ottaa siemenpussit esille ja laittaa taimia kasvamaan!