by 
Olemme alkaneet etsiä tasavertaisuutta siitä, että poistamme kartasta nimiä, kuten Neekerisaari. (Paikka on toimittajien lomasaari, joka on nimetty alunperin raatavaa toimittajaa tarkoittavalla termillä.) Sitä ennen olemme poistaneet esimerkiksi Herra Heinämäen lato-orkesterista sulkapäisen intiaanin kieltämällä heidän esityksensä lastenohjelmissa. Neekerinpusu muutettiin nimeltään Brunbergin suukoksi. Nyt HBO poistaa ohjelmistostaan klassisen elokuvan ”Tuulen viemää”, koska sen sisältö on liian rasistista.
Uskon tasa-arvoon sukupuolten välillä, rotujen välillä, ihmisten välillä. Mutta en ymmärrä, miten me saavutamme tasa-arvon tekemällä tällaisia päätöksiä. Eikö tärkeämpää ole opettaa pienestä pitäen, että ketään ei pilkata, kenenkään päälle ei syljetä, ketään ei ylenkatsota? Eikö tärkeämpää ole, että ketään ei paineta niskasta kuin se, että ketään ei saa painaa niskasta käyttäen jotakin tiettyä vaatetusta?
Kun ”me too”-kampanja rantautui Suomeen, me aloitimme keskustelun siitä, saako mies sanoa naiselle kohteliaisuuden, saako kukaan hipaista toisen hihaa, saako palaverissa kertoa vitsin, jossa nauretaan sukupuolirooleille. Aloimme juttelemaan lillukanvarsista kun meidän olisi pitänyt sanoa, että kukaan ei saa raiskata ketään, kukaan ei saa häpäistä ketään.
On niin helppo katsoa poispäin, olla puuttumatta. On niin helppo väitellä pikkuasioista ja antaa isojen asioiden lipua ohi. Mutta siitähän se vastuu syntyy, että kannamme vastuuta itsestämme. Minun tehtäväni on sanoa ystävällisiä asioita naapureistani eikä kantaa kaunaa ja katkeruutta. Samalla vastuulla minun täytyy suhtautua työkavereihin, opiskelukavereihin, vastaantulijoihin. Ehkä sinun vastuusi on samanlainen. Ehkä kantamalla jokainen omaa vastuutamme huomaisimme, että olennaista ei sittenkään ole, onko lastenohjelmassa intiaanipäähine.
Towards tolerance
We have begun to look for equality by removing names from the map, such as Neekerisaari (Negroiland). (The iland is a journalists ’holiday island, which is originally named after hardworking journalists.) Before that, we’ve removed a feathered Indian from Mr. Heinämäki’s barn orchestra, for example, by banning their performances in children’s programs. Neekerinpusu (negrokiss) was changed called Brunberg kiss after it’s maker. Now HBO is removing the classic movie “Taken by the Wind” from its programming because its content is too racist.
I believe in equality between the sexes, between races, between people. But I do not understand how we achieve equality by making such decisions. Isn’t it more important to teach from an early age that no one is mocked, no one is spit on, no one is despised? Isn’t it more important that no one is pressed from the neck than that no one is allowed to be pressed from the neck using some particular clothing?
When the “me too” campaign landed in Finland, we started a discussion about whether a man can say compliment to a woman, whether anyone can touch another’s sleeve, whether a joke about gender roles can be told at a meeting. We started talking about little maters when we should have said that no one should rape anyone, no one should humiliate anyone.
It’s so easy to look away, not to intervene. It’s so easy to argue about the little things and let the big things fly past. But that is where the whole idea of responsibility comes from: taking responsibility for ourselves. My job is to say kind things to my neighbors and not carry resentment and bitterness. With the same responsibility, I have to treat co-workers, fellow students, newcomers. Maybe your responsibilities are similar. Perhaps by carrying each of our own responsibilities, we would find that it is not essential, after all, whether there is an Indian headdress in the children’s program.
